Asiakaspalvelumme palvelee arkisin klo 9-15 0207 789 880

Vientivetoisesti plussalle haasteista huolimatta

26.10.2022

Vaihdettavan valonlähteen valaistusratkaisuihin erikoistunut suomalainen Valtavalo Oy onnistui toukokuussa päättyneellä tilikaudella kasvattamaan liikevaihtoaan ja parantamaan kannattavuuttaan haastavasta toimintaympäristöstä huolimatta. Covid-pandemian, Ukrainan sodan sekä niiden aiheuttamien maailmanlaajuisten tuotannollisten ja logististen haasteiden varjostaessa tilikautta liikevaihto kasvoi 4,1 miljoonaan euroon.

Erityismaininnan Valtavalon toimitusjohtajalta Tuukka Prykäriltä saa ulkomaankaupan kehittyminen.

Viime tilikausi oli meille hyvin merkityksellinen, sillä vienti muihin EU-maihin kasvoi ensimmäistä kertaa yrityksen historiassa kotimaan kauppaa suuremmaksi”, kertoo Prykäri. ”Päättyneellä tilikaudella ulkomaankauppa kasvoi yhteensä noin 16 %. Suomi säilytti asemansa edelleen suurimpana yksittäisenä markkina-alueena, mutta Ruotsi ylsi jo lähelle”, hän jatkaa.

Yritys perusti myyntiin keskittyvän sivuliikkeen Ruotsiin v. 2017 ja toiminta on kehittynyt sen jälkeen suotuisasti. Vaikka valtaosa viennistä tulee Ruotsista, niin toimituksia lähtee Kajaanin tehtaalta säännöllisesti myös muualle Eurooppaan.

Kiertotalouden nousu entistä merkittävämpään asemaan yhteiskunnassa on vaikuttanut positiivisesti Valtavalon toimintaan. Olemme kestävän valaistuksen edelläkävijöitä ja puolestapuhujia – meille on ollut aina tärkeää, että valaistus kestää aikaa ja säästää ympäristöä”, Prykäri toteaa.

Kiertotalouden lisäksi edelleen vallitsevat megatrendit, energiansäästö ja ympäristöystävällisyys, ovat olleet yrityksen toiminnan kulmakiviä alusta saakka. Jatkossa yritys haluaa panostaa entistä enemmän asiakaskokemukseen ja tehdä valaistushankinnoista asiakkaalle helppoa ja vaivatonta.

On ollut ilo huomata, että nyt myös EU:n uusi lainsäädäntö kannustaa huollettavuuteen ja valonlähteen vaihdettavuuteen.  Lisäksi elohopeaa sisältävien tuotteiden, esimerkiksi loisteputkien, poistuminen markkinoilta, on ehdottomasti iso askel oikeaan suuntaan”, Prykäri iloitsee.

Valtavalo valmistaa Kajaanin tehtaallaan energiatehokkaita ja pitkäikäisiä LED-valonlähteitä sekä toimittaa asiakkailleen vaihdettavaan valonlähteeseen perustuvia kokonaisratkaisuja. Kajaanissa valmistuvilla Valtavalo LED-valoputkilla on kotimaista alkuperää viestivä sinivalkoinen avainlippumerkki.

Haluatko lukea näitä lisää?

Tilaa suosittu uutiskirjeemme ja saat ajankohtaista tietoa valaistusasioista suoraan sähköpostiisi.

Ota yhteyttä

Kysy valaistuksesta asiantuntijalta

Valaistuksen asiantuntijamme ovat tavattavissa myös etäyhteyden avulla – sovi tapaaminen kanssamme jo tänään!