Asiakaspalvelumme palvelee arkisin klo 9-15 0207 789 880

Valtavalo sertifioitiin Suomen ensimmäisenä uusiin laatu- ja ympäristöjärjestelmiin

30.10.2015

SGS on 26.10.2015 myöntänyt Valtavalo Oy:lle sertifioinnit vuonna 2015 uudistettujen ISO 9001 -laatujärjestelmästandardin ja ISO 14001 -ympäristöjärjestelmästandardin mukaisesti. Saatujen tietojen valossa Valtavalo on ensimmäinen yritys koko Suomessa, joka on saanut uudet sertifioinnit. Valtavalolla viime keväästä lähtien tehdyssä laatu- ja ympäristöjärjestelmän luomisessa on ollut mukana oululainen liiketoiminnan kehittämisyritys, Oulu Business Networks (OBN). Sertifiointikumppanina prosessissa on puolestaan toiminut SGS Fimko Oy.

Laatujärjestelmät kehittyvät – uudet 2015 versiot ISO 9001 ja ISO 14000 -järjestelmistä

Kansainvälinen standardoimisjärjestö ISO on julkaissut syyskuussa 2015 uudistetut versiot laadunhallintajärjestelmien vaatimuksia käsittelevästä standardista ISO 9001 sekä ympäristöjärjestelmästandardista ISO 14001. Uudistukset sisältävät monia merkittäviä parannuksia standardeihin. Uudistettu ISO 9001 korostaa laadunhallintajärjestelmän suunnittelussa ja käytössä selkeää yhteyttä organisaation kokonaisvaltaiseen toimintaympäristöön ja toimintaan, ts. laadunhallintajärjestelmän politiikka ja strategia tavoitteineen on sisällytettävä kiinteäksi osaksi organisaation kokonaisvaltaista liiketoimintastrategiaa. Ympäristöjärjestelmästandardi ISO 14001 puolestaan korostaa ympäristöasioiden sisällyttämistä osaksi organisaation strategisen suunnittelun prosesseja. Uudistuneen ympäristöjärjestelmästandardin tarkoituksena on vastata entistä paremmin käyttäjäkunnan tarpeisiin, kasvaviin ympäristöhaasteisiin sekä yhteiskunnallisiin odotuksiin.

Valtavalon auditoinnin ja sertifioinnin tehneelle SGS:lle uudet standardiversiot ovat edellyttäneet merkittävää panostusta muun muassa auditoijien koulutukseen.

Lisäksi varmistamme 2015-versioiden käyttöönoton sujuvuuden siten, että pääauditoijalla on aina sparraaja käytettävissä”, kertoo auditointiprosessiin osallistunut liiketoimintapäällikkö Harri Kaartinen SGS Fimko Oy:stä. Valtavalon auditointi sujui meidän näkökulmastamme erittäin mallikkaasti – kiitos valveutuneiden yhteistyökumppaneiden.”

Uusien standardiversioiden vaatimuksiin vastaavan toimintajärjestelmän kehittäminen Valtavalo Oy:n henkilöstön kanssa on ollut mielenkiintoinen yhteinen matka”, sanoo OBN:n toimitusjohtaja Pekka Kantola. ”Onnistumisen edellytyksenä on ollut johdon vahva sitoutuminen projektiin.”

Pitkäjänteistä laatu- ja ympäristötyötä

Valtavalolla laatu- ja ympäristöasiat ovat olleet toiminnan kulmakiviä yrityksen alkumetreiltä lähtien, ja näin ollen uusien laatu- ja ympäristöjärjestelmien käyttöönotto on toiminnan luonnollinen jatke. Yritys on jo vuosien ajan toiminut edelläkävijänä ja esimerkkinä muille alan toimijoille tekemällä yrityksen arvoihin pohjautuen ympäristötietoisesti kestäviä valintoja, mm. käyttämällä ympäristöystävällisiä valmistustapoja sekä kierrätettäviä tuote- ja pakkausmateriaaleja. Tuotekehityksessä panostetaan laatuun – Valtavalon oman tuotekehityksen tuloksena syntyneet korkealaatuiset ja energiaa säästävät LED-valoputket ovat elinkaareltaan markkinoiden pitkäikäisimpiä. Tuotteen elinkaariajattelua korostaa myös uudistettu ISO 14001.

”Olemme panostaneet laadun kehittämiseen koko yrityksen historian ajan ja panostuksesta on ollut konkreettista hyötyä. Siksi haluamme olla nyt eturintamassa myös uusien 2015 versioiden käyttöönotossa. Asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme arvostavat tekemäämme laatutyötä ja tätä kautta myös kansainvälistä liiketoimintaa on helpompaa rakentaa”, sanoo Valtavalon toimitusjohtaja Markku Laatikainen.

Haluatko lukea näitä lisää?

Tilaa suosittu uutiskirjeemme ja saat ajankohtaista tietoa valaistusasioista suoraan sähköpostiisi.

Ota yhteyttä

Kysy valaistuksesta asiantuntijalta

Valaistuksen asiantuntijamme ovat tavattavissa myös etäyhteyden avulla – sovi tapaaminen kanssamme jo tänään!