Asiakaspalvelumme palvelee arkisin klo 9-15 0207 789 880

Valtavalo jatkaa kotiinpäin vetämistä

27.5.2014

Vuonna 2012 tuotannon Kiinasta Suomeen palauttanut Valtavalo Oy on jatkanut valitsemallaan tiellä, kun se tänään ilmoitti aloittaneensa LED-valoputkiensa materiaalina käytetyn alumiiniprofiilin hankkimisen kotimaiselta Purso Oy:ltä.

Juuri ilmoitettu yhteistyösopimus on osa laajempaa sarjaa, jonka johdosta kaikkien Valtavalon valmistamien LED-valoputkien kotimaisuusaste nousee vielä tämän vuoden aikana elektroniikka- ja valaistustuotteille harvinaisesti yli 80 prosentin.

Me haluamme aktiivisesti korostaa kulttuuria, jossa kotimainen laatu ja luotettavuus ovat keskiössä. Purso on meille näiden sanojen ilmentymä ja luonteva kumppani erittäin vaativien mittatarkkuuksien alumiinikomponenttien toimittajaksi”, Valtavalon toimitusjohtaja Markku Laatikainen kertoo.

LED-valoputken alumiiniprofiili, joka toimii tuotteen runkona ja jäähdytyselementtinä, on tuotteen painavin osa ja sen myötä logistisestikin alumiiniprofiilin hankinta lähempää tulee kannattavammaksi. Aiemmin alumiiniprofiilit tulivat Kiinasta konttitavarana. Lyhyempien etäisyyksien vuoksi materiaalivirtojen hallinta on helpompaa ja rahaa sitoutuu vähemmän varastointiin molemmissa päissä ja matkalla.

”Robotit eivät tee linjastolla virheitä, mutta materiaalien pitää olla prikulleen samanlaisia ja samassa paikassa”, Laatikainen jatkaa.

”Valtavalon käyttämä automaation taso asettaa materiaalien tasalaatuisuudelle poikkeuksellisen tarkat vaatimukset ja tämä on otettu meillä vastaan positiivisena haasteena”, Purso Oy:n toimitusjohtaja Jussi Aro kertoo.

Haluatko lukea näitä lisää?

Tilaa suosittu uutiskirjeemme ja saat ajankohtaista tietoa valaistusasioista suoraan sähköpostiisi.

Ota yhteyttä

Kysy valaistuksesta asiantuntijalta

Valaistuksen asiantuntijamme ovat tavattavissa myös etäyhteyden avulla – sovi tapaaminen kanssamme jo tänään!